Historia

2009

By 12.4.2019 huhtikuu 15th, 2020 No Comments

Festivaalipalatsin, Iso-Hannun, pitkäaikaiselle isännälle, Raimo Pyhällölle, jätettiin jäähyväiset ja kiitokset ja johdon otti Riku Räsänen. Samalla ykkössali digitalisoitiin, mutta kakkossaliin jäi vielä mahdollisuus näyttää 35-millisiä.

Ensi-illassa nähtiin raumalaislähtöisen Maarit Lallin elokuva Keinu kanssain, jossa oli mukana suuri joukko raumalaisia. Lalli kirjoittaa: ”Elokuvasta tuli koko työryhmän ja raumalaisten talkoohengen voimin parempi kuin alkuperäinen käsikirjoitukseni oli. Oli ilo saada tehdä omaa työtäni omassa rakkaassa – niin hyvässä kuin pahassa – kaupungissani. Kiitos raumalaisille tästä elokuvasta.”

Festivaalivieraina mm. Keinu kanssani-elokuvan tuottaja Jarmo Lampela ja siinä esiintynyt Kaarina Hazard. Putoavia enkeleitä-elokuvan tiimistä Raumalla ohjaja Heikki Kujanpää ja näyttelijät Elina Knihtilä ja Elena Leeve.

Blue Sea Film Festival onnitteli 70-vuotiasta elokuvantekijää Markku Lehmuskalliota. Raumalaislähtöinen alkuperäiskansojen dokumentaristi ja antropologisen elokuvan taitaja on tehnyt 18 pitkää elokuvaa ja lukuisia lyhytfilmejä. 2009 Raumalla nähtiin tällä kertaa dokumentaarinen fiktio Matka.

Elokuvajuhlien elokuvallinen keskustelutilaisuus, ”Toriparlamentti”, järjestettiin kauppatorilla parhaaseen toriaikaan otsikolla ”Mist niit tarinoi eläviin kuviin oikke synty?”

Baltic Herring-kilpailu järjestettiin 15. kertaa. Kilpailussa on kolme sarjaa: avoin sarja, ammattilaisten sarja ja audiovisuaalisten oppilaitosten sarja. Osallistujia 56 (12, 27, 17)

Kotimaiset elokuvat:

Kolme viisasta miestä (Mika Kaurismäki) 2008
Maata meren alla (Lenka Hellstedt) 2009
Muukalainen (Jukka-Pekka Valkeapää) 2009
Putoavia enkeleitä (Heikki Kujanpää) 2008
Sauna (AJ Annila) 2008
Rööperiin (Aleksi Mäkelä)
Kielletty hedelmä (Dome Karukoski) 2009
Postia pappi Jakobille (Klaus Härö) 2009
Toinen jalka haudasta (Johanna Vuoksenmaa) 2009
Keinu kanssain(Maarit Lalli) 2008, ensi-ilta
Matka (Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsui)
Niko – lentäjän poika (Kari Juusonen, Michael Hegner)
Myrsky (Kaisa Rastimo)
Mustalaishurmaaja (1929 Valentin Vaala) mykkäelokuvan säestää Rauma Jazz Film Orchestra
Keksijäkylän Lotan seikkailut (Heiki Ernits, Jarno Pôldma) animaatio, 13 osaa á5 min, 2000, Viro
Viidakkojytä (Brent Davwea) animaatio, 13 osaa
Kinokompo vol.2. , lyhytelokuvasarja, 10 elokuvaa, Suomi, kooste 2009

Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ja MEKA–TV:

Elokuvakipinöinä ala-ja yläkoululaisille, Erityisryhmien elokuva-aarrearkku, Selkämeri-elokuvia lasten, nuorten ja aikuisten näkökulmista sekä Selkämeren rannoilta muistitedon rajamailta. Myös ohjelmistossa Elävän kuvan vuodenkierto Karhuseudulla. Lisäksi torstaina 20.8. vinkkipaketti ja koulutustilaisuus yläasteen ja lukion oppilaille ja opettajille teemana Ympäristömme ja elävä kuva.

Itämeren maiden elokuvat:

O´Horten (Bent Hamer) Norja 2007
Kautokeinon kapina (Nils Gaup Tanska, Norja, Ruotsi) 2008
Ikuistetut hetket (Jan Troell) Ruotsi 2008
Ystävät hämärän jälkeen (Tomas Alfredson) Ruotsi 2008
Patrik 1,5 (Ella Lemhage) Ruotsi 2008
Mammutti (Lukas Moodyssonin) Ruotsi/ /Tanska / Saksa 2009
Miehet jotka vihaavat naisia (Niels Arden Oplev) Ruotsi/Tanska 2009
Pingiskingi (Jens Jonsson)Ruotsi 2008

Muut elokuvat:

Slummien miljönääri (Danny Boyle) Iso-Britannia 2008
Maradona by Kusturica (Emil Kusturica) dokumentti, Espanja, Ranska 2008
Ben X – kiusatun kohtalo(Nic Balthazar) Belgia / Hollanti 2008
Persepolis (Vincent Paronnaud) Ranska 2007
Waltz with Bashir (Ari Folman) Israel 2008
Laputa – linna taivaalla (Hayao Miyazaki) Japani 1986

Keskustelut:

Toriparlamenttissa keskusteltiin elokuvan käsikirjoittamisesta.

Vieraat:

Maarit Lalli , ohjaaja, käsikirjoittaja
Heikki Kujanpää, ohjaaja, näyttelijä
Elina Knihtilä, näyttelijä
Jarmo Lampela, ohjaaja
Kaarina Hazard, näyttelijä
Elena Leeve, näyttelijä
Juha Veijonen, näyttelijä
Sandra Sitroni, kuvataiteilija, tekstiilitaiteilija New Yorkista, Raumars-taitelijavierasohjelman taiteilija
Baltic Herring-juryn jäsen
Tero Jartti
Sakari Kirjavainen

Esiintyjät:

Katuteatteri Setteri
Freedon Winds
Häplänperän Valittajat
Tapio Koivukari
Jukka-Pekka Palviainen
Sakari Kirjavainen
Mie Kaviar säätiö: Kura
Matti Mustosen Ihmeellinen Orkesteri
Ossi Alisaari
Cats on Fire
Uuden Ajan Avaruuskonto
Härkäpari
Rust Garage
Rockfutis bileet jäähallilla, Blue Sea Film Festival Stage: Euforia, Sydän sydän, Kemmuru