K A M P E L A – tunnustuspalkinto
Rauman Elokuvakerho ry jakaa jo 27. kerran tunnustuspalkinnon
ELOKUVAKULTTUURIN HYVÄKSI TEHDYSTÄ TYÖSTÄ.
Palkinto jaetaan aina B l u e S e a F i l m F e s t i v a l i n yhteydessä.
Tunnustuspalkinto on keraaminen pienoisveistos, kampela,
jonka on tehnyt raumalainen taiteilija Kirsi Backman.
K A M P E L A 2022 :
Kaisa Kukkola – elokuvakulttuurin ammattilainen, monitoimifestari-ihminen
Kaisa Kukkola on yli 20 vuotta ollut erilaisten festivaalien tuotannossa mukana:
muun muassa Sodankylän elokuvajuhla, Volter Kilpi – kirjallisuusviikko ja nyt toiminnanjohtaja Kokkolan Kinojuhlissa. Raumalla Blue Sea Film Festival-tiimissä Kaisa on ollut usean vuoden ajan. Hänen osaamisensa ja aktiivisuus festarin järjestämisessä on kullanarvoinen. Kaisa käyttää itsestään nimitystä festarisäätäjä, mikä kuvaa hänen tehokasta olemustaan oikein hyvin.
Raumalla on koettu monet elokuvakasvatustapahtumat Kaisan vetäminä. Hänen suhteensa IhmeFilmiin, Koulukinoon ja elokuvakasvatusta tekeviin ovat mahdollistaneet monet pedapäivät bluukkareilla.
Hyvät ja toimivat suhteet ylipäätänsä elokuva-alan toimijoihin ja hyvä kielitaito auttaa meitä festarin järjestämisessä. Kiitos siitä!
Ei pelkästään sisällön tekijänä Kaisa kunnostautuu myös elokuvateatterin pyörittämisessä: Cinema Orionin leffat menevät valkokankaalle hänen kättensä kautta.
Kaisan rauhallisuus, iloisuus, auttavaisuus on luonut hyvää henkeä elokuvakerholle, yleisölle ja kaikille festarin tekijöille. Kiitos siitä!
Kulttuuritapahtumat tarvitsevat Kaisan kaltaisia sitoutuneita ja innostuneita tekijöitä. Ja varsinkin festarisäätäjiä tarvitaan!
Rauman Elokuvakerho ry toivottaa myötätuulta ja toivomme yhteistyömme jatkuvan.