Kaikki ovat tervetulleita juhlimaan. Saksa on vuoden 2023 teemamaa. 30-vuotisen historian havinaa on tarjolla erilaisin tapahtumin ja muisteloin.
Kun Blue Sea Film Festival 30 vuotta sitten tuli osaksi suomalaista elokuvakenttää, mahtoiko kukaan ajatella, että siitä tulisi yksi suomalaisen elokuvakentän kestomenestyjistä, joka vuosi toisensa jälkeen houkuttelee kävijöitä Raumalle niin elokuvataivaan tähdistä aina festivaalikävijöihin.
Mari Rantasila totesi muutama vuosi sitten osuvasti: “Suomen sympaattisin ja lämminhenkisin elokuvafestivaali puolustaa tärkeää paikkaansa suurempien festivaalien rinnalla. Rauman elokuvafestivaali on tekijälle aina ammatillisesti voimaannuttava ja sydäntä lämmittävä kokemus.”
— Rantasilan lausumiset pitävät yhä paikkansa ja yritämme ne vuosi toisensa jälkeen aina lunastaa. Hienointa tietysti on, että olemme siihen pystyneet, joista iso kiitos tekijöille, talkooväelle ja ennen kaikkea kävijöille. Festivaalin tekevät aina ihmiset, kertoo Rauman elokuvakerho ry:n puheenjohtaja Merja Valkoja.
30 lehteä ja raumalaisuutta
Tämän vuoden ilmeessä korostuu luonnollisesti juhlavuosi. Jokainen mennyt festivaali on saanut itsestään muistuttamaan lehden. Ilmeen takana on graafinen suunnittelija Petteri Voutilainen, joka on vastannut bluukkareiden ilmeestä jo kolmen vuoden ajan.
Ilmeessä korostuu myös luonnollisesti merellisyys. Piirroselokuvamaisesti liikehtivän vedenpinnan alta heijastuu Frank-valaan siluetti. Veden liikkeen voi yhdistää Raumalla luonnollisesti myös pitsiin.
— Upea ilme kertoo myös historiastamme, jossa meri ja Rauma ovat esillä. Taidamme olla Suomen festivaalikentällä pienimmistä suurin ja tämä, jos jokin sopii meille. Meillä on Rauman elokuvakerhona vapaus toteuttaa itseämme sellaisena kuin haluamme. Festivaali elää ajassa ja on tekijöidensä näköinen eli suurella sydämellä varustettu lämmin tapahtuma, iloitsee festivaalin seremoniamestari Timo Metsäjoki.
Historian havinaa erilaisin tavoin
Tänä vuonna teemamaaksi valikoitui Saksa, joka luonnollisesti tarkoittaa sitä, että festivaalivierailla on jälleen mahdollisuus nähdä sellaisia elokuvia Raumalla, joita ei muuten pääsisi lainkaan katsomaan.
Baltic Herring –lyhyelokuvakilpailu tuo perinteisesti Raumalle myös tasokasta lyhärikulttuuria, josta Raumalla ei muutoin pääse juuri nauttimaan.
Festivaaleilla on luvassa myös erilaisia muisteloita menneiden juhlien varrelta.
— Voi olla, että tuomme erilaisiakin nostoja historiasta takaisin. Saattaa olla, että näytämme elokuvaa jossain, jossa sitä ei ole hetkeen näytetty ja kenties livemusiikki säestää jälleen myös elokuvasalissa. Unohtamatta tietenkään perinteisiä iltajuhlia kera musiikin ja erilaisen taiteen. Tarkempi ohjelma julkaistaan kevään aikana. Kannattaa tarkkailla tiedotusta ja ehdottaa meille asioita, elokuvia ja ohjelmanumeroja. Ehdottomasti pyrimme toteuttavaan toiveita, jos se vain on suinkin järkevää ja mahdollista – kaikki linjat ovat auki, kertoo Valkoja.
Festivaalin taipaleesta ollaan kirjoittamassa myös historiikkia. Vastaavalla tavalla 30-vuotinen taival tulee näkymään myös näyttelyn muodossa.
Bluukkarit tuovat elokuvaloistoa Raumalle 30. kerran 17.–20. elokuuta.