Yleinen

Baltic Herring -lyhytelokuvakilpailu on Itämeren rantavaltioiden asukkaille tarkoitettu kilpailu, joka järjestetään tänä vuonna 29. kerran.

By 8.6.2023 No Comments

Paluu normaaliin

 

Baltic Herring -lyhytelokuvakilpailu on Itämeren rantavaltioiden asukkaille tarkoitettu kilpailu, joka järjestetään tänä vuonna 29. kerran.

Silakka-oskarit jaetaan Blue Sea Film Festivalin yhteydessä lauantaina 19.8.2023.

 

Aallonpohjan jälkeen on ilahduttavaa, että elokuvia pystytään taas tekemään.

 

Määräaikaan mennessä kilpailuun hyväksyttiin 149 elokuvaa kymmenestä eri Itämeren maasta. Kotimaisia elokuvia saapui 69. Saksasta tuli 27 ja Ruotsista 17. Puolalaisten elokuvakoulujen tarjonta nostaa taas opiskelijasarjan tasoa, kaikkiaan Puolasta tuli 8 elokuvaa. Venäläisiäkin elokuvia on taas mukana 13. Näiden kohdalla ehdoton linjauksemme on, että hyökkäyssotaa käyvän maan valtiollisten elokuvakoulujen tai hallinnon kanssa yhteistyötä tekevien studioiden tuotoksia emme tule ottamaan mukaan. Lisäksi kilpailuun tuli elokuvia Liettuasta viisi, Norjasta neljä, Eestistä kolme Latviasta kaksi sekä Tanskasta yksi.

 

Tänä vuonna kilpailun kaikkiin sarjoihin tuli jälleen mukavasti osallistujia.

 

Amatöörisarjaan ilmoittautui 37 työtä viidestä eri maasta. Eniten oli luonnollisesti kotimaisia töitä, joita saapui 17. Lisäksi amatöörien paremmuudesta kisaa seitsemän ruotsalaista elokuvaa. Saksasta ja Venäjältä saapui kuusi elokuvaa ja Liettuasta yksi.

 

Elokuvakoulujen pahimmat korona-ajat ovat onneksi takana ja kouluissa pystytään jälleen antamaan laadukasta opetusta ja tarjoamaan opiskelijoille laadukkaat puitteet tuleville mestariohjaajille. Opiskelijasarjaan ilmoitettiin 55 työtä viidestä eri maasta. Suomalaisia elokuvia on mukana peräti 34. Tosin näistä valtaosa tulee Aalto yliopistosta, Metropolialle ja Tampereen AMK:lle jää tällä kertaa vain lisämausteen asema. Saksasta ja Puolasta, molemmista seitsemän, tulevat työt ovat eri kouluista. Venäläisistä kouluista ei ole ennakkomainintaa, joten voi olla, että niistä vielä jokunen karsiutuu.

 

Ammattilaissarja jakautui tasaisimmin. Suomesta, Saksasta ja Ruotsista tuli yli kymmenen elokuvaa. Kaikkiaan tässä sarjassa on osallistujia kymmenestä yli maasta. Kotimaisista ”kestomenestyjistä” pistää silmään mm. Fabian Munsterhjelm. Eestiläinen animaatiostudio Nukufilm on jälleen mukana. Studio tuli tutuksi suomalaislapsille erityisesti Urpo ja Turpo-sarjasta ja studio on kahminut lukuisia palkintoja kansainvälisistä kilpailuista, myös Baltic Herringistä.

 

Esiraadit valitsevat yleisön ja kansainvälisen tuomariston katsottaviksi esityssarjat. Sarjasta riippumatta kaikki kilpailuelokuvat osallistuvat pääpalkinnon Golden Baltic Herringin tavoitteluun. Kilpailun keraamiset pienoisveistokset on valmistanut raumalainen taiteilija Kirsi Backman. Kilpailua on tukenut Rauman kaupunki.

 

Elokuvat esitetään tuomaristolle ja yleisölle Blue Sea Film Festivaalissa Raumalla.

Esitykset Iso-Hannussa torstaina 17. 8. sekä yleisölle vielä perjantaina 18. 8. Tuttuun tapaan yleisöllä on mahdollisuus valita oma suosikkinsa. Yleisöäänestykseen osallistuneiden kesken arvotaan elokuva-aiheinen palkinto. Itämeren alueen parhaat lyhytelokuvat palkitaan lauantaina 19. 8. jolloin ratkeaa myös yleisöäänestys.

 

Kilpailun kansainvälinen raati:

Iiti Yli-Harja, Baltic Herring voittaja 2022

Maira Dobele Latvia, Latvian suurlähetystön kulttuuritoiminnan koordinaattori

Giulia Filippi, Italia, Raumars-taiteilija

 

Tarmo Hotanen, Baltic Herring -koordinaattori

+358 44 584 3009