AJANKOHTAISTA

Rauman pandemiatilanteen vuoksi elokuvajuhlien ohjelmaa on karsittu

By | Yleinen

28. Blue Sea Film Festival – Rauma – 19.8. – 22.8.2021

Rauman pandemiatilanteen vuoksi elokuvajuhlien ohjelmaa on karsittu. Elokuvateatteri Iso-Hannussa on viikonlopun (19.-22.8.) aikana 13 näytöstä isossa salissa koronaturvallisesti. Paikkamäärää rajoitetaan koronasäännösten mukaisesti. Elokuviksi valikoitui monipuolisesti fiktioita ja dokumentteja meiltä ja muualta, varsinkin Pohjoismaista. Sisällöllisesti teemaksi nousee ihminen ja luonto. Tuija Halttusen Näin pilvet kuolevat saa Raumalla ennakkoensi-illan. Teeman huipentaa sunnuntain Selkämeri-keskusteluun Amarillon terassilla.

Voiko ilmastoa hallita? Voiko ihminen luoda sadetta? Näin kysytään Tuija Halttusen dokumentissa Näin pilvet kuolevat. Raumalla elokuva saa ennakkoensi-illan.

Anna Antsalon elokuva Meren tuomat puolestaan julistaa, että se mitä jätämme taaksemme, meri säilyttää ja sylkee viestinä menneistä ajoista.

Luonto on alkuperäiskansoille elinehto. Markku ja Johannes Lehmuskallion (raumalaislähtöisiä) elokuva Anerca – elämän hengitys kertoo miten alkuperäiskulttuurit taistelevat olemassaolostaan arktisen alueen kansojen hengityksestä.

Myös Suvi Westin dokumentti Eatnameamet – Hiljainen taistelumme kertoo alkuperäiskansan kohtalosta: se on dokumentaarinen kuvaus Suomen valtion saamelaispolitiikasta, saamelaisten taistelusta olemassaolonsa puolesta.

Pohjoismaisista elokuvista Raumalla nähdään legendaarisen Roy Anderssonin ihmeellisyyksiä: Kohti ääretöntä on elämän ja olemassaolon kaleidoskooppi, lyhyitä välähdyksiä, joissa kohdataan ihmisiä tragikoomisissa tilanteissa.

Islantilainen Milk County on kapinaa ja kyläyhteisön voimaa, kun vahvatahtoinen Inga päättää julistaa sodan osuuskunnalle, joka hallitsee mafiamenetelmien yhteisöä.

Norjalainen koskettava draama Toivo kertoo sairauden kohtaamisesta.

Tanskalaisen Thomas Vinterbergin palkintoja kahminut elokuva Yhdet vielä kertoo neljästä ystävyksestä, jotka päättävät testata teoriaa, siitä että ihminen on parhaimmillaan ripaus alkoholia veressä.

Sound of Metal valikoitui bluukkareille oskarmenestyksen ansiosta. Se sai oskarin äänisuunnittelusta, jossa oli mukana kolme suomalaista: foley-artisti Heikki Kossi, äänittäjä Kari Vähäkuopus ja äänileikkaaja Pietu Korhonen.

Kotimaisista uunituore Ikuiseen rauhaan on Ville Suhosen dokumentti pasifisti Arndt Pekurisesta (1905-1941) ja hänen taistelustaan rauhan ja aseistakieltäytymisen puolesta. Mitä on olla toisinajattelija – ajankohtainen aihe tänäänkin.

Toiseuteen viittaa myös Hamy Ramezanin elokuva Ensilumi, se käsittelee pakolaisteemaa tavalla, jollaista harvoin näkee. Ei lohduttomia kohtaloita vaan iloitsemista rakkaudesta ja lähimmäisistä.

Rakkaus nousee keskiöön myös Anu Kuivalaisen elokuvassa Lauluja rakkaudesta. Elokuva ksyy, mitä rakkaudelle tapahtuu, kun ihminen vanhenee? Ritva oksasen esittämät laulut ja runot kietovat yhteen kuuden erilaisen rakkauden tarinan

Bluukkarit tuovat Raumalle jälleen asiantuntijakeskusteluja ajankohtaisista ja tärkeistä aiheista

By | Yleinen

Bluukkarit tuovat Raumalle jälleen asiantuntijakeskusteluja ajankohtaisista ja tärkeistä aiheista. Keskustelut ovat kaikille avoimia ja ilmaisia. Tule siis kuuntelemaan ja osallistumaan festivaalikeskuksessamme Amarillon terassilla.

PERJANTAI 20.8.

17.50 Selviytymisopas maailmanlopun lapsille -keskustelu

Lönnströmin taidemuseon ”Selviytymisopas maailmanlopun lapselle” on Nastja Säde Rönkön monessa osassa toteutuva taideteos, joka pohtii planeettamme tulevaisuutta ja kriiseistä selviytymistä. Iso-Hannu 2-salissa tapahtuva keskustelu on heti Aniara-elokuvan jälkeen. Yhteistyössä Lönnströmin taidemuseo.

LAUANTAI 21.8.

12.00 Latvialainen elokuva -keskustelu

14.00 Minne tanssit tanssielokuva? -keskustelu

15.30 Miten meitä kerrotaan? -keskustelu elokuvanarratiivista

 

12.00 Latvialainen elokuva

Latvialainen elokuva täytti viime vuonna pyöreät sata vuotta. Blue Sea Film Festival haluaa onnitella satavuotiasta ja juhlavuoden kunniaksi nostaa Latvian tämän vuoden teemamaaksi. Latvialaista elokuvaa ei pahemmin ole esitetty suomalaisilla valkokankailla, joten siitäkin syystä on aika paikata tämäkin aukko. Mitä latvialaiselle elokuvalle kuuluu tänään? Elokuvataiteen maisteri Tarmo Hotanen ja Rozentāls-seuran hallituksen jäsen Jānis Ķirpītis.

14.00 Minne tanssit tanssielokuva?

Tänä vuonna Raumalla on tarjolla uutta ja erilaista mm. tanssielokuvanäytöksen muodossa. Tanssielokuvanäytös lähti Lapin yliopiston yliopisto-opettaja Timo Haanpään ajatuksesta esitellä tanssielokuvan moninaisuutta elokuvamuotona Blue Sea Film festivaalin yleisölle. Haanpää kutsui Rovaniemeläislähtöisen tanssielokuvan tekijän ja kuraattorin Kati Kallion mukaan ideoimaan yhteistyössä tanssielokuvanäytöstä. Minne siis tanssit tanssielokuva? Tätä kysymystä lähdetään tutkimaan yhdessä mm. tanssitaiteen maisteri Kati Kallion ja Timo Haanpään kanssa.

15.30 Miten meitä kerrotaan? -keskustelu elokuvanarratiivista

Kerronta on voimakas vallankäytön väline ja erityisesti elokuvan voima mielikuviemme muovaamisessa on valtava. Elokuvan kautta jotkut asiat tulevat meille tutummiksi kuin toiset – ja inhimillisinä ihmisinä hakeudumme helposti tuttujen asioiden pariin. Miksi meillä on käsitys siitä, miltä prom-tanssiaiset tai kiitospäivän juhlat näyttävät ja millaisia elementtejä niihin kuuluu mutta vaikkapa nuutinpäivä on meille täysin vieras? Kuinka on käynyt niin, että pidämme (usein amerikkalaisista) elokuvista ja televisiosarjoissa usein nähtyjä maisemia, mielentiloja ja toimintamalleja tuttuina mutta suomalaisen elokuvan esittämät kertomukset ja elämä tuntuvat vieraammilta? Miten kerronta, narraatio, elokuvaan rakennetaan? Millaisia narratiiveja kohtaamme arjessamme? Kuinka elokuvien katsojina voimme tulla tietoisiksi siitä, miten elokuva meille kertoo. Keskustelua vetää useilta vuosilta tuttu elokuvakasvattaja Kaisa Kukkola ja keskusteluun osallistuvat festivaalin vieraat.

 

SUNNUNTAI 22.8.

14.30 Ihmisten kansallispuisto – Selkämeri-keskustelu

Meri on tuonut Raumankin rannoille hyvää, kuten toimeentulon, kulttuurin ja vaikkapa pitsin. Vastaavasti meri on tuonut Raumankin rannoille huonoa sekä hyvän takaa paljastunutta huonoa, kuten vaikkapa muovin. Tuo 1960-luvulta lähtien kaikille tarjolla ollut moderni ja nyt joka paikan itsestäänselvyydeksi noussut, mutta merta kuormittava materiaali.

Mitä kuuluu ihmisten kansallispuistolle eli Selkämeren kansallispuistolle tänään? Keskustelemassa Jami Jokinen – Länsi-Suomi, ympäristötoimittaja, Teija Kirkkala – Pyhäjärvi-instituutin toiminnanjohtaja, Anna Meronen – Rauman merimuseon museonjohtaja, Juhani Korpinen – Raumanmeren väkeä/vapaaehtoistyöntekijä

 

Baltic Herring -lyhytelokuvakilpailun toinen vuosi koronataivaan alla

By | Yleinen

Baltic Herring -lyhytelokuvakilpailu on Itämeren rantavaltioiden asukkaille tarkoitettu kilpailu, joka järjestetään tänä vuonna 27. kerran. Määräaikaan mennessä kilpailuun hyväksyttiin 88 elokuvaa yhdeksästä eri Itämeren maasta.  Haastava elokuvavuosi näkyy myös kilpailutöistä. Fiktioita on mukana ehkä vähemmän kuin ennen. Toisaalta ehkä animaatioita ja erilaisia kokeellisia elokuvia on aiempaa enemmän. Poikkeusoloista ja uudesta maksullisesta ilmoittautumismenetelmästä kärsi eniten Venäjä, josta saapui tänä vuonna vain 6 elokuvaa. Suomen ja Venäjän lisäksi töitä on saapunut Ruotsista, Saksasta, Puolasta, Tanskasta, Eestistä, Latviasta ja Liettuasta. Norja ja Islanti puuttuvat tänä vuonna kokonaan.

Kilpailun kaikki sarjat kärsivät epäilemättä edelleen koronaviruksesta. Asteitteinen palautuminen kohti normaalia on piristänyt ennen kaikkea kotimaisen opiskelijasarjan. Viimevuotisen aallonpohjan (kolme työtä) jälkeen nyt on sentään mukana 33 kotimaista opiskelijatyötä. Muualla taantuma jatkuu, yhteensä vain kolmetoista muista maista. Amatöörisarja näyttää kärsineen osallistujamaakadosta. Mukaan ilmoittautui 26 elokuvaa. Niistä kotimaisia elokuvia oli puolet. Saksasta tuli 5 työtä, Venäjältä 4, Ruotsista kolme, mutta muualta ei tullut ainuttakaan.  Opiskelijasarja hyytyi tänä vuonna 46 työhön, joista valtaosa tulee Suomesta.  Saksasta tulee viisi työtä ja Puolasta neljä. Latviasta, Liettuasta, Eestistä, Venäjältä ja Ruotsista on mukana yksi opiskelijatyö. Ammattilaissarja on potee todellista veren vähyyttä. Ainoastaan 17 elokuvaa on tarjottu mukaan. Niistä pomppaa erityisti esiin Nuku Filmsin maineikkaasta animaatioyhtiöstä tulevat työt.

Tuttuun tapaan Tampereella ja Raumalla kokoontuvat esiraadit valitsevat yleisön ja kansainvälisen tuomariston katsottaviksi esityssarjat. Kaikki kilpailuelokuvat osallistuvat pääpalkinnon Golden Baltic Herringin tavoitteluun. Kilpailun keraamiset pienoisveistokset valmistaa keraamikko Kirsi Backman. Kilpailua ovat tukeneet taloudellisesti Taiteen keskustoimikunta ja Rauman kaupunki.