Poikkeusoloista huolimatta lähes sata elokuvaa kilpailuun
Baltic Herring –lyhytelokuvakilpailu on Itämeren rantavaltioiden asukkaille tarkoitettu kilpailu, joka järjestetään tänä vuonna 26. kerran. Määräaikaan mennessä kilpailuun hyväksyttiin 94 elokuvaa yhdestätoista eri Itämeren maasta. Valtaosa kilpailutöistä on fiktioita, mutta mukaan mahtuu myös animaatioita, dokkareita, kokeellisia elokuvia, musiikkivideoita ja videotaidetta. Poikkeusoloista ja ehkä uudesta ilmoittautumismenetelmästä kärsi eniten Venäjä, josta saapui tänä vuonna vain 12 elokuvaa. Suomen lisäksi töitä on saapunut Ruotsista, Saksasta, Puolasta, Norjasta, Tanskasta, Islannista, Eestistä, Latviasta ja Liettuasta.
Kilpailun kaikki sarjat kärsivät koronaviruksesta. Erityisesti siitä kärsi opiskelijasarja koulujen pannessa ovet säppiin. Normaalioloissa kotimaisia opiskelijatöitä on ilmoittautunut kymmeniä, nyt kolme. Amatöörisarja näyttää kärsineen vähiten. Mukaan ilmoittautui 25 elokuvaa, kun monesti aiemmin on jääty alle kahdenkymmenen. Kotimaisia elokuvia oli eniten (8), mutta Saksa (6) ja Venäjä (5) olivat aivan kannoilla. Ruotsista ilmoittautui mukaan kolme lyhäriä ja yksi työ tuli lisäksi Puolasta, Latviasta ja Tanskasta. Opiskelijasarja typistyi tänä vuonna 26 työhön. Monien maineikkaiden isojen elokuvakoulujen töiden jäätyä pois, jäi kenttä vapaaksi uusille yrittäjille. Puolasta on toki yksi työ sekä Lodzin että Kryzystof Kieslowskin elokuvakoulusta. Ammattilaissarjan 43 elokuvantekijöiden joukosta voi bongata takavuosien sarja- ja Golden Baltic Herring -voittajia kuten Pia Andellin, Jussi Sandhun tai viime vuonna tuomaristossakin olleen Fabian Munsterhjelmin. Sandhu ja Munsterhjelm ovat toki voittojensa jälkeen jo vaihtaneet sarjaa.
Kaikki kilpailuelokuvat osallistuvat pääpalkinnon Golden Baltic Herringin tavoitteluun. Kilpailun keraamiset pienoisveistokset on valmistanut Kaarina Selin. Kilpailua ovat tukeneet taloudellisesti Taiteen keskustoimikunta ja Rauman kaupunki.
Kilpailun esiraadit ympäri Suomea valitsevat loppukilpailuelokuvat, jotka julkaistaan 5.8.2020. Ne esitetään yleisölle ja tuomaristolle pe 21. 8. elokuvateatteri Iso-Hannussa Raumalla. Yleisöllä on mahdollisuus valita oma suosikkinsa, olla bongaamassa elokuvan seuraavia mestareita, kuten vaikkapa Klaus Härö tai Selma Vilhunen, jotka ovat olleet BH-voittajia. Yleisöäänestykseen osallistuneiden kesken arvotaan elokuva-aiheinen palkinto. Itämeren parhaat lyhytelokuvat palkitaan. Palkintojen jakotilaisuus on lauantaina 22.8. kulttuurikuppila Brummissa, jossa näytetään voittajaelokuvat. Tilaisuus striimataan nettiin.
Tiedustelut: Tarmo Hotanen, kilpailun koordinaattori +358445843009, tarmo.hotanen@gmail.com
________________________________________________________________________________________________
Due to exceptional circumstances almost one hundred movies to the competition
Baltic Herring -short movie competition is meant for the people of the Baltic Sea shore countries, which will be held this year for the 26th time. Total of 94 movies were accepted till the deadline from 11 different Baltic region countries. Majority of the entries are fiction, but we also fit in animations, documentaries, experimental/empirical movies, music videos and video art. Due to the exceptional circumstances and from the new enrollment procedures, Russia, suffered maybe the most, from where only 12 movies were entered. In addition to Finland pieces of work were received from Sweden, Germany, Poland, Norway, Denmark, Iceland, Estonia, Latvia and Lithuania.
Every division suffered from the Coronavirus. Specifically student division suffered when schools shut down their doors. In normal circumstances there would’ve been dozens of domestic student submission, but now there were only three. Amateur division seems to have been able to endure the circumstances. There were total of 25 movies enrolled, when in previous years the number has been below 20. Domestic movies were bountiful (8), but Germany (6) and Russia (5) were just behind. Sweden registered three short films and one was also received from Poland, Latvia and Denmark. Student division shrunk this year to a total of 26 works. After multiple, huge, fame reaping film schools were unable to contend, it opened the field for newcomers. There was one work from Poland as well as from Lodz’s and Kryzystof Kieslowsk’s film schools. From the 43 movies of professional division you can spot division- and Golden Baltic Herring -winners from years back, like Pia Andell, Jussi Sandhun or even last years jury member Fabian Munsterhjelm. Sandhu and Munsterjhelm have of course changed divisions after their victories.
All competing movies enroll to contest for the Golden Baltic Herring award. Competitions ceramic statuettes have been made by Kaarina Selin. The competition has been economically supported by Art central committee and the city of Rauma.
The competitions pre-jury from across Finland will choose the final competitors, which will be published 5.8.2020. They will be presented to the audience and jury on Friday 21.8. in the movie theater Iso-Hannu in Rauma. The audience has a chance to choose their own favorite, and be a part of the process of spotting the new champions, like Klaus Härö or Selma Vilhunen, who have been BH-winners. Competitors enrolling in the audience vote have a chance of winning movie-related prizes. Baltic Seas best short films will be rewarded. The awarding ceremony is on Saturday 22.8. in culture cafe Brummi, where the winner films will be presented. The occasion will be streamed online.
Inquiries:
Tarmo Hotanen, competition coordinator, tarmo.hotanen@gmail.com