Category

Historia

2004

Vuosi on lasten ja nuorten elokuvakulttuurin juhlavuosi! Niinpä Blue Sea Film Festival yhdessä Satakunnan lastenkulttuuriverkoston, Suomen Elokuvakontakti ry:n

ja Suomen Elokuva-arkiston kanssa keittää ennennäkemätöntä Filmihilloa kuorruttaen kakun herkullisimmalla kermalla. Filmihillo-näytöksien ohjelmavastaavana toimi Kirre Koivunen. Ohjelmistossa mm. Suomalaiset lasten animaatioiden valiot, Latvia-Saksa-Suomi -animaatiokooste, Heikki Prepulan anmaatioita, Heikki Partasen Käytöskukka-koste, Herra Huu-leffa, Kiljusen herrasväki, Ari Impolan Mediavaunu-projekti ym.

Valkokankaalla taas uudet kotimaiset ja helmiä Pohjoismaista, mutta myös klassikkohuippuja: Bertoluccin Viimeinen tango Pariisissa ja Sergio Leonen Hyvät, pahat ja rumat.

Ohjaaja Ilkka Vanne toi elokuvansa Vieraalla maalla mukana näyttelijät Kari Väänäsen, Vesa Vierikon ja Kai Lehtisen. Matti Kuortti esitteli ohjaamansa Kiljusen herrasväki-elokuvat ja Markku Pölönen elokuvansa Koirankynnen leikkaaja.

Peter von Baghin huikea Suomen taiteen tarina – Sininen laulu (12×60 min) esitettiin kokonaisuudessaan itsensä mestarin saattelemana.

Kotimaiset pitkät elokuvat:

Broidit: ohjaus ja käskirjoitus Esa Illi, 2003
Etulinjan edessä: ohjaus Åke Lindman, 2004
Helmiä ja sikoja: ohjaus Perttu Leppä, 2003
Hymypoika: ohjaus Jukka-Pekka Siili, 2003
Joensuun Elli: ohjaus Anssi Mänttäri, 2004
Isältä pojalle: ohjaus Visa Koiso-Kanttila, 2004
Jumalan morsian: ohjaus Anastasia Lapsui & Markku Lehmuskallio, 2004
Kiljusen herrasväki: ohjaus Matti Kuortti,1981
Kiljusen herrasväen uudet seikkailut: ohjaus Matti Kuortti, 1990
Koirankynnen leikkaaja: ohjaus Markku Pölönen, 2004
Levottomat 3: ohjaus Minna Virtanen, 2004
Ollin oppivuodet: ohjaus Teuvo Puro, Rauma Jazz Film Orchestran säestämänä esitys
Sibelius: ohjaus Timo Koivusalo, 2003
Sininen laulu Suomen taiteiden tarina: ohajus Peter Von Bagh, 2003
Sotalapset: ohjaus Erja Dammert, 2003
Tulitikkutehtaantyttö: ohjaus Aki Kaurismäki, 1990
Työväenluokka: ohjaus Veikko Aaltonen, 2004
Täältä tullaan elämä!: ohjaus Tapio Suominen, 1980
Vieraalla maalla: ohjaus Ilkka Vanne, 2003

Kotimaiset lyhyetelokuvat:

Herra Huu-Jestapa Jepulis, Penikat Sipuliks: ohjaus Jaakko Talaskivi, 1973
Nenäliinoja myytävänä: ohjaus Jan Andersson, 2003
Rock´y VI, 1986
Those Were The Days, 1992
These Boots, 1992
Thru the Wire, 1987
Tynnyrimies: ohjaus Arto Halonen
Vain sä tiedät: ohjaus Jenni Linko, 2003
99 vuotta elämästäni: ohjaus Marja Mikkonen, 2004
Jouko Nummelan elokuvat:Aikonmaan salakuljetusjuttu
Ensimmäinen maailmansota Raumalla

Ulkomaiset pitkät elokuvat:

Bowling For Columbine: ohjaus Michael Moore, 2002
Baltic Storm, ”Itämeren arvoitus”: ohjaus Reuben Leder, 2003
Buddy: ohjaus Morten Tyldum, 2003
Dogville: ohjaus Lars Von Trier, 2003
Elephant: ohjaus Gus Van Sant, 2003
Eräs rakkaustarina, ”en Kärlekshistoria”: ohjaus Roy Andersson, 1970
Good bye, Lenin!: ohjaus Wolfgang Becker, 2003
Hip hei hutsu: ohjaus Teresa Fabik, 2004
Hyvät, pahat ja rumat, ”Il Buono, il brutto, il cattivo”: ohjausSergio Leone, 1966
Metallica: Some kind of monster: ohjaus Joe Berlinger & Bruce Sinofsky, 2003
Minkä taakseen jättää, ”Om jag vänder mig om”: ohjaus Björn Runge, 2003
Noi Albino: ohjaus Daguar Kári, 2003, Islanti
Nytpä tahdon olla mä, ”Être et avoir”: ohjaus Nicolas Philibert, 2002
Näkymätön, ”Den Osynlige”: ohjaus Joel Bergvall & Simon Sandquist, 2002
Pahuus, ”Ondskan”: ohjaus Mikael Håfström, 2003
Somnambuul: ohjaus Sulev Keedus, 2003
Standing in the Shadows of Motown, Paul Justman, 2002
Valasratsastaja, ”Te kaieke tohora”, Niki Karo, 2002
Viimeinen tango Pariisissa, ”Ultimo tango a Parigi”, Bernando Bertolucci, 1972

Animaatiot:

Animoidut musiikkivideot, Oulun musiikkivideofestareiden kooste
Heikki Prepulan animaatiokooste: Ukko ja akka, Nauris, 1982, Veturi, 1978, Pullapoika,1989
Latvia-Saksa-Suomi lastenanimaatiokooste:
Myyrän aarre, Suomi,
Aamu, Latvia,
Eetu Erilainen, Saksa
Metsärosvo, Latvia
Plumps!, Suomi
Hurjat juhlat, Latvia
Katuojan merirosvot,Saksa

Muut elokuvat:

DocPoint-festivaalin nuorten työpajoissa toteutetut dokumentit:
Mun perhe, Naulakallion koulu, 2003
Hymiö.fi, Alppilan yläaste, 2003Kaljaasi “Lauran” viimeinen matka, radiokuunnelma, Sakari Kirjavainen, 2004
Mediavaunukooste
Elokuvaseikkailuleirin lyhytelokuvat

Vieraat:

Peter von Bagh, Taideteollinen korkeakoulu, professori, elokuvaguru, ohjaaja
Erja Dammert, ohjaaja
Arto Halonen, ohjaaja, käsikirjoittaja
Unto Helo, näyttelijä
Tahvo Hirvonen, elokuvaaja
Esa Illi, ohjaaja
Heikki “Kessu” Keskinen, Suomen elokuvakontaktin toiminnanjohtaja
Sakari Kirjavainen, ohjaaja, leikkaaja
Liina Kulles, ohjaaja, Baltic Herring -kilpailun juryn jäsen, Eesti
Anne Lakanen, elokuvaleikkaaja
Kai Lehtinen, näyttelijä
Anssi Mänttäri, ohjaaja
Kati Outinen, näyttelijä
Markku Pölönen, ohjaaja
Martti Suosalo, näyttelijä
Ilkka Vanne, ohjaaja
Olli Vesala, Suomen elokuvakontaktin puheenjohtaja
Vesa Vierikko, näyttelijä
Kari Väänänen, näyttelijä

Esiintyjät:

Pläkkploosarit
Tynnyrimies
Dr. Hamid & Joe-Poika
Hillobändi
Jose Lepistö
Itkevä tyttö
Sadepäivän lauluja
Taitelijaryhmä LIITE
Pappa Joe King
99 Years Of My life
Nänäliinoja myytävänä
Maatamo
Härkä-äiti
elisa.kom@jag.väntar
Viimeinen Tanga
The Huges
Taipuva luotisuora
Maj Karma
SVJ
Euforia
Gay-kuoro Sirppi
Anssi Kasitonni ja kovat piipussa
Blue Sea Quartet
Gay-kuoro Sirppi
Häplänperän Valittajat
Sinisen meren tanssiorkesteri
Maija Jurva
The ABCD-band
Rauma Jazz Film Orchestra

2003

Blue Sea Film Festival täytti tänä vuonna 10 vuotta. Elokuvajuhlien ensiaskeleilla ei olisi uskonut, että juhla kerää kymmenen vuoden jälkeen tuhansia katsojia, luo kansainvälisiä kontakteja Itämeren maihin. Tuo uutuuselokuvia pohjoismaista, esittää suomalaisen nykyelokuvan parhaimmistoa kattaen niin pitkät kuin lyhyet, dokumentit kuin animaatiotkin. Järjestää erilaisia liikkuvan kuvan työpajoja, koulutusta ja luentoja niin lapsille kuin aikuisillekin.

Aina ohjelmistosta löytyy jonkinmoinen teema, tänä vuonna kerhon puheenjohtaja tiivistää teeman näin: ”Olkoon siis teemana keikka. Aloitetaan iäkkäämmästä päästä. Harry Roeck Hansenin mykkäelokuva Murtovarkaus vuodelta 1926 kertoo keikasta, joka tehtiin noin vuonna 1875 Minna Canthin samannimisen näytelmän mukaan. Kubrickin mestariteos Killing 50-luvulta kertoo raviradan ryöstökeikasta ja Melvillen mestarillinen Punainen ympyrä jalokiviliikkeen ryöstöstä. Listaa voi jatkaa: Pahat pojat, Raid, Nousukausi, Mosku jne. Teuvo Tulion Sellaisen kuin sinä minut halusit-elokuvan sankaritar heittää keikkaa niin merimieskapakka Kultaisessa Ankkurissa kuin laivoissakin. Mielenkiintoista on nähdä millaista oli keikkamuusikon elämä 1970-luvulla Tapio Suomisen elokuvassa Narrien illat….. Mykkäelokuvan Murtovarkaus säestyskeikasta vastaa tänäkin X-juhlavuonna traditionaaliseen tapaansa Rauma Jazz Film Orchestra.”

Festivaalin iltaohjelmat perustuvat katkitaiteelliseen ilmeeseen. Tänä vuonna kuulimme loistavia kirjailijoita ja runoilijoita: islantilainen Vigdis Grimsdóttir kertoi romaaneistaan; runoilja Heli Laaksonen runoili yleisölle; pappi ja kirjailija Jaakko Heinimäki kertoi omista teoksistaan, samoin kirjailija Jukka-Pekka Palviainen ja raumalainen Tapio Koivukari; kustannustoimittaja Timo Ernamo kertoi työstään ja lausui ja lauloi runojaan bändissä nimeltä elisa.kom(at)jag.väntar.

10-vuotis juhlan kunniaksi Peter von Bagh lähestyi festivaalitiimiä Fänin sanoilla. Hän kirjoitti mm. näin: …..”Rauman tapahtuma toimii kaikilla tasoilla. Se on osattu mitoittaa pienen kaupungin mittoihin ja sen ainutlaatuiseen kaupunkikuvaan: elokuvat ikään kuin soljuvat osana vanhan Rauman ainutlaatuista tunnelmaa…..”

Kotimaisia elokuvia

Tapio Suominen: Mosku (2003)
Johanna Vuoksenmaa: Nousukausi (2003)
Klaus Härö: Näkymätön Elina (2003)
Jarmo Lampela: Eila (2003)
Matti Ijäs: Haaveiden kehä (2002)
Arto Koskinen: Kahlekuningas (2002)
Aleksi Mäkelä: Pahat Pojat (2002)
Tapio Piirainen: Raid (Suomi 2003)
Jari Halonen: Lipton Cocton in the shadows of sodomma
Aki Kaurismäki: Kaus pilvet karkaavat (1996)

Kotimaisia klassikoita

Teuvo Tulio: Sellaisena kuin sinä minut halusit (1944) Kuuskajaskarin linnakesaaressa elokuvateatteri Bio Pamauksessa
Tapio Suominen: Narrien illat (1970)

Dokumenit

Kiti Luostarinen: Kuoleman kasvot
Mika Ronkainen: Huutajat(2003)
Tahvo Hirvonen: Yksinäisen tähden harhailija (2003)

Itämeren ja pohjoismaiden elokuvat:

Elmo Nüganen: Nimet marmoritaulussa (Viro-Suomi 2002)
Baltasar Kormákur: Meri (Islanti 2002)
Lukas Moodysson: Lilja 4-ever (Ruotsi 2002)
Josef Fares: Kopps (Ruotsi 2003)
Kjell-Åke Andersson: Perhesalaisuuksia (Ruotsi 2002)
Lone Scherfig: Wilbur, “Wilbur wants to kill” (Tanska 2002)
Susanne Bier: Rakastan sinua ikuisesti (Tanska 2002)
Ingmar Bergman: Mansikkapaikka(1957)

Animaatiot:

Katariina Lillqvist: Mire bala kale hin (Hiukseni ovat mustat)
Hayao Miyazaki: Henkien kätkemä (Japani 2001)
Michell Ocelot: Kirikou ja pahanoita (ranskalais-afrikkalainen animaatio)

Muut elokuvat:

Harry Roeck Hansen: Murtovarkaus (1926),
Rauma Jazz Film Orchestra säestää simultaanitulkkaus rauman kielelle
Ohukainen ja paksukainen: Music Box
Stanley Kubrick: The killing (USA 1956)
Jean-Pierre Melville: Punainen ympyrä (Ranska 1970)
Alfonso Cuarón: Ja äitiäs kans (Meksiko-USA 2001)
David Lynch: MULHOLLAND DRIVE (USA 2001)
Catherine Corsini: Roolipeli, (Ranska 2001)

Rock-elokuvat:

Michael Winterbottom: 24 hour party people (Iso-Britannia 2002)
John Cameron Mitchell: Hedwing and the angry inch (USA 2002)

Ennakkonäytös:

Aleksander Rogozkin: Käki (Venäjä 2002, pääosassa Ville Haapasalo)

Lapsille:

Kaisa Rastimo: Heinähattu ja Vilttitossu (Suomi 2002)
Birgitta Jansson: Lehmän päiväkirjasta (Ruotsi 1984)
Antonia Ringbom: Perunasaari (Suomi 1989)
Eva Eriksson ja Jan Gustafsson: Pikkusisko kaniini (Ruotsi 1988)

Ylen yhteistyö:

Markku Pölönen: Duetto Amoroso (tv-ooppera, 2002)
Neil Hardwick: Sisko ja sen veli (tv-sarja, 1986)
Matti Ijäs: Katsastus (tv-elokuva, 1988)
Mikko Ylöstalo ja Timo Lehtinen: Ansan ja Oivan tv-asema- kannatti herätä (tv-sarja,1999)
Ryhmäteatteri, Tabu(tv-sarja, 1987)

Musiikkivideoita:

Oulun musiikkivideofestareiden kooste ja muuta kotimaista tuotantoa

Jouko Nummelan elokuvat:

Tpion temppelit
Hakkemberinkivi – totta ja tarinaa Haapasaarenveden partaalla
Sorkan sumppu ja outo kiviaita

Vieraat:

Ville Haapasalo
Jari Halonen
Tahvo Hirvonen
Anne Lakanen
Tarmo Hotanen
Sakari Kirjavainen
Jarmo Lampela
Liina Kulles
Kai Lehtinen
Katariina Lillqvist
Tapio Liinoja
Kiti Luostarinen
Toni Edelman
Sari Mällinen
Timo Parvela
Markku Peltola
Matti Ijäs
Sulevi Peltola
Ari-Kyösti Seppo
Petteri SUmmanen
Mari Vaini
Johanna Vuoksenmaa
Tapio Suominen
Mikko Ylöstalo

Esiintyjät:

Pläkkploosarit
Flex Night
Office Building
Gay-kuoro Sirppi
elisa.kom@jag.väntar
Häplät saapuu-haaveet kaatuu
The ABCD-band
Moottörpäät
Cover Strings
J. Mercy 10v
Hamid  Moeni
Unique Hazer
Groove Uncut
Magyar Posse
Sinisen Meren Tanssi-orkesteri
Harry Wessmanin yhtye
Markku Peltola & Tiedostavan Romantiikan orkesteri
Bluetools
The Hypnomen
Herra Ylppö
Tuukka Temonen

2002

Rauman Elokuvakerhon puheenjohtaja Jarmo Mäkelä kirjoittaa tervetulopuheessaan: ” Sinisen Meren Elokuvajuhlat rantautuvat Raumalle jo yhdeksännen kerran kuin Itämeren aalloilla lilluvat sinilevät, nuo digitaalisen vihreät kelluvat ongelmalautat. Elelemme juuri aikoja, jolloin yli satavuotiasta elokuvien levitys- ja esitystapaa ollaan muuttamassa sähköiseen muotoon ja nähtäväksi jää minkälaisen myrkyn se tulee lykkäämään täydellisimmän taiteenlajin keloihin. Dig it not or digit!”

2002-ohjelmistossa uutta ja vanhaa: Aki Kaurismäen Cannes Grand Prix-voittaja Mies vailla menneisyyttä ja pääosan esittäjä Markku Peltola vieraana, Jari Halonen esitteli elokuvansa Aleksis Kiven elämä ja Takaisin Ryssiin, Markku Pölönen kertoi elokuvistaan, uusin Emmauksen tiellä; uusia kotimaisia mm. Mika Kaurismäen Sound of Brazil, Lenka Hellstedtin Minä ja Morrison, Aku Louhimiehen Kuutamolla ym

Klassikkoleffoista mainittakoon Coppolan mestariteos Ilmestyskirja. Nyt. Redux !979/2001; Risto Jarvan Yhden miehen sota (1973) ja Mikko Niskasen Ajolähtö (1982).

Juhlien erikoisuutena TV-sarja Pakanamaan kartta (ohj. Neil Hardwick, 6 jaksoa á 50 min) esitettiin taidemuseon makasiinissa. Vieraana näyttelijät Mari Rantasila ja Vesa Vierikko.

Baltic Herring-lyhytelokuvakilpailuun osallistui 26 elokuvaa (yleinen sarja 12 ja opiskelijasarja 14). Raadissa istui Tarmo Hotanen pj, Turkka Suuriniemi (Elokuvaajien pj), Liina Kulles (virolainen ohj), Anne Rinn (Raumars taiteilijavieras, Saksa), Hamid Moeini, muusikko.

Kotimaiset elokuvat:

Mies vailla menneisyyttä, 2002, Aki Kaurismäki
Sound of Brazil/Moro no Brazil, 2002, Mika Kaurismäki
Aleksis Kiven elämä, 2002, Jari Halonen
Takaisin Ryssiin, 1992, Jari Halonen
Umur, 2002, Kai Lehtinen, ennakkonäytös
Joki, 2001, Jarmo Lampela
Emmauksen tiellä, 2001, Markku Pölönen
Kuutamolla, 2002, Aku Louhimies
Pieniä eroja, 2002, Mari Rantasila
Minä ja Morrison, 2001, Lenka Hellstedt
Joutilaat, 2001, Susanna Helke ja Virpi Suutari
Leningrad Cowboys meet Moses, 1994, Aki Kaurismäki
Rakkaus on aarre, 2002, Eija-Liisa Ahtila, fiktiivinen dokumentti
Elämän äidit, 2002, Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsui
Cleaning up!, 2001, Rostislav Aalto, dokumentti
Blatnoi Mir, 2001, Jouni Hiltunen, dokumentti
Pietarin musta koira, 2000, Henrik Niinimäki ja Mikko Keinonen, dokumentti
Kuka tietää minne kuningas lähti?/Kuningas suksii kuuseen/The King Fucks
off, 1988, Sakari Kirjavainen
Eläköön markkinatalous, 2001, Christian Lindblad
Ajolähtö, 1982, Mikko Niskanen
Yhden Miehen sota, 1973, Risto Jarva
Noin 7 veljestä, 1968, Jukka Virtanen
Meri ja Rauma: Uljaksen miehet kertovat, elokuva purjelaiva Uljaksesta
Jouko Nummelan elokuvia: Rauma 560 -teema, Rajan kirot, Uhrilahjat
Muurhaoda miahe, raumankielinen elokuva, Murrekuunnelman Kesäunia ensi-esitys.

Rauman Jazz Film Orchestran säestys:
Mosselpromin tupakkatyttö/Rakkaus on ihmeellinen, 1924,
Yuri Zhelyabuzhsky, Neuvostoliitto, komedia

Lapsille:

Nalle Luppakorva, Heikki Määttäsen muistolle,
YLEn kooste 13 jaksoa
Turilas ja Jäärä, 2001, Ismo Virtanen ja Mariko Härkönen
Myyrän aarre, 2001, Tini Sauvo
Lepatriinude Jôulud / Ladybirds’ Christmas / Leppäkerttujen joulu, 2001,
Heiki Emits ja Janno Pôldma, Viro, maansa suosituin lasten animaatio vuonna 2001
Kolme pukkia, 2002, Heikki Prepula

Muita elokuvia:

Anne Rinnin (Saksa) animaatio filmit: Rotatoria I – IV,2000, Record, 1999
Heftig og begeistret/Cool and crazy/Kiihkeät ja innokkaat, 2001, Knut Erik Jensen, dokumentti, Norja
Elling, 2001, Petter Naess, komedia, Norja
Aberdeen, 2001, Hans Peter Moland, Norja
Sprängaren/Uutispommi, 2000, Colin Nutley, perustuu Lisa Marklundin romaaniin, Ruotsi
Dramarama, 2001, Ohjaajia 5 kpl=5 tarinaa, tragikomedia, Islanti
Lepatriinude Jôulud / Ladybirds’ Christmas / Leppäkerttujen joulu, 2001, Heiki Emits ja Janno Pôldma, Viro, maansa suosituin lasten animaatio vuonna 2001
The Iron Heel of the oligarchy, 1998, Alexander Bashirov, Venäjä, perustuu Jack Londonin romaaniin Rautakorko
Ei kenenkään maa, 2001, Danish Tanovic, Bosnia-Hertsegovina/Ranska
Amelie, 2001, Jean-Pierre Jeunet, Ranska
The Others, 2002, Alejandro Amenábar, Espanja
The Weight of Water, 2001, Kathryn Bigelow, Ranska/USA
Casablancan katupojat, 2000, Nabil Ayouch, Ranska/Marokko/Tunisia
Ilmestyskirja nyt, redux, 1979/2000, Farncis Ford Coppola, USA
India Song, 1974, Marguerite Duras, Ranska

YLE:n yhteistyö:

Vuosi 1952, dokumentti
Pakanamaan kartta, Neil Hardwick, TV -sarja
Anne Rinnin (Saksa) animaatio filmit: Rotatoria I – IV,2000, Record, 1999

Vieraat:

Jari Halonen
Rostislav Aalto
Mari Rantasila
Markku Peltola
Sakari Kirjavainen
Tahvo Hirvonen
Anne Lakanen
Heikki Rantanen
Vesa Vierikko
Mikko Keinonen
Henrik Niinimäki
Heikki Paavilainen
Erna Keinonen
Tapio Liinoja
Markku Pölönen
Anne Rinn
Pekka Kyrö (YLE)

Muuta ohjelmaa/Poikki- ja katkitaidetta:

Rauma Jazz Film Orchestra (säestää mykkäelokuvan)
A4
Maj Karman Kauniit Kuvat
Alamaailman vasarat
Nätsin Suuri Sirkus
Pläkkploosarit
Circus Poetica
Bluestools
Hamid Moeini Band featuring Hasse Walli
Motelli Skronkle
Red Shape Unit
Sähköankerias
Harry Wessmanin yhtye
Keuhkot
J. Mercy
Häplänperän valittajat
Sinisen meren tanssiorkesteri
elisa.kom@jag.väntar
Storskogskrigsgryning (performanssi)
Kirjallinen osuus:
LIKE & kumpp., Tapio Koivukari, Jaakko Heinimäki, Timo Ernamo

Blue Sea Film Festival esitti naistenpäiväjuhlassa Ravintola tehtaassa pe 8.3. seuraavat elokuvat:

M.A.Numminen meets Schubert
Fiktio, -97, 4 min., ohj. Claes Olsson
Schubertin liedin `Ständchen` Suihkulähde muistelee!

M.A.Numminen goes tech-no
Fiktio, -95, 4 min., ohj. Claes Olsson
Nummisen tech-no-tulkinta Baccaran hitistä “Yes, sir, I can boogie”

M.A.Numminen sings Wittgenstein
Fiktio, -93, 2 min., ohj. Claes Olsson
Numminen laulaa otteen Wittgensteinin teoksesta
“Tractatus Logico-Philosophicus”

Angelin tytöt: Dolla
Fiktio, 4,5 min., mus.video

Värttinä: Pihi neito
Fiktio, 4,2 min, mus.video

Kauko Röyhkä: Kevät
Fiktio, -91, 4 min. ohj. Mika Taanila

Kauko Röyhkä: Kultainen aasi
Fiktio, 4 min., ohj. Mika Taanila

Miehen elämää
Animaatio, -97, 6 min. ohj. Eila Hutri, Eki Peltomaa
Animaatioelokuvan keinoin toteutettu “rockvideo”, joka kuvittaa ja myötäilee
Tuomari Nurmion ironisen hauskaa laulua miehen osasta.

Ampumarata
Fiktio, -69, 7 min., musta-valk., ohj. Eila-Kaarresalo-Kasari
Ampumarata kuuluu suomalaisten “naisnäkökulma-elokuvien” pioneereihin.
Se käsittelee naisen seksuaalista eriarvoisuutta tanssipaikkatarinan muodossa.

Lisäksi music-movie-kooste: musiikkivideoita menneiltä vuosilta

2001

2000-luvun elokuvat nousevat valkokankaalle: Olli Saarelan Bad Luck Love, Simo Halisen Cyclomania, Kari Väänäsen Klassikko, 101 Reykjavik Islannista, Billy Elliot Iso-Britanniasta, Jalla! Jalla!, Laulu Martinllle, Toisen kerroksen väkeä ja Kimpassa Ruotsista sekä Ranskasta Saint Pierren Murhenäytelmä, joka esitettiin Kuuskajaskarin linnakesaaressa elokuvateatteri Bio Pamauksessa.

Pinnalan pihan videoteatterissa voi ilmaiseksi tutustua Jouko Turkan suurtyöhön yli viisitoistatuntiseen Seitsemään veljekseen. Tähtiä kuin Otavassa poikia on Jukolassa – ja minkälaisia tähtiä heistä ja Venlasta sittemmin tulikaan! Moni oli paikalla Raumalla.

Rauman puhallinorkesteri avasi festivaalin Elokuva- ja musiikki-konsertilla, jonka juonsi Peter von Bagh.

Kahdeksansia juhlia väritti myös samaan aikaan Rauman Taidemuseon ja Lönnströmin taidemuseon järjestämä urheilua, fyysisyyttä ja taidetta yhdistävä VOLTTI-näyttely, johon osallistuimme heittämällä valkokankaalle urheilu-aiheisia elokuvia. Näistä mainittakoon kaksi Helsingin olympialaisista kertovaa elokuvaa: Maailmat kohtaavat ja Kultaa ja kunniaa.

Kotimaiset elokuvat:

Bad Luck Love, Olli Saarela, 2000
Cyclomania, Simo Halinen, 2001
Hyppääjä, P.V.Lehtinen, 2000
Ken Tulta Pyytää, Sakari Kirjavainen, 2001
Klassikko, Kari Väänänen, 2001
Tango Kabaree, Pekka Lehto, 2001
Kyytiä Moosekselle, ent. 10 Käskyä, Kaija Juurikkala, 2001
Maa, Veikko Aaltonen, 2001
Ponterosa, Pasi ja Mika Kemmo, 2001
Likaiset Kädet, Aki Kaurismäki, 1989
Valehtelija, Mika Kaurismäki, 1981
Pizza Passionata, Kari Juusonen, 2001
Salattu Intohimo, Joe Davidow, 2000
Avaruuspossut, Christian Lindblad, 2000
Ksenia Pietarilainen, Katariina Lillqvist, 1999
Helsingin Olympilaisista 1952 kertovat elokuvat: Maailmat Kohtaavat, Hannu Leminen, 1952
Kultaa ja Kunniaa, Hannu Leminen, 1952

Ulkomaiset elokuvat:

Jalla, Jalla, Josef Fares, Ruotsi 2000
Kimpassa, Lukas Moodysson Ruotsi
Laulu Martinille, Bille August, Ruotsi 2001
Toisen Kerroksen Lauluja,  Roy Andersson, Ruotsi 2001
Tsatsiki, Mutsi ja Poliisi, Ella Lemhagen, Ruotsi 1999
Viiru ja Pesonen, Torbjörn Hansson, Albert Hanan Kaminski, Ruotsi 2000
Bornholms Stemme – Gone with the Fish, Lotte Svendsen, Tanska 1999
101 Reykjavik, Baltasar Kormákur, Islanti 2001
Når Nettene Blir Lange – Cabin Fever, Mona Hoelin, Norja 2000
His Majesty’s Warship, Indrek Kangur, Viro  2001
Kolmas Mies, Carol Reed, Englanti 1949
Cannes Grand Prix 1949
Peeping Tom, Michael Powell, Englanti 1960
Saint Pierren Murhenäytelmä, Patrice Leconte, Ranska 2000
Sodoman 120 Päivää, Pier Paolo Pasolini, Italia 1975
Tuvalu, Veit Helmer, Saksa 1999
Tänään se alkaa, Bertrand Tavernier 1999
Stop Making Sense, Jonathan Demme, USA 1986
Billy Elliot, Stephen Daldry, Englanti 2001
SEX: The Annabel Chong Story, Gough Lewis, USA 1999
Na Tragu,  Kostana Banovic, Hollanti 2001
The Dream Hunters, Kostana Banovic, Hollanti 2000

Lisäksi:
Seitsemän Veljestä, Jouko Turkka, YLE, 1989, 12-osaa
Rauman Puhallinorkesterin Elokuva ja musiikki -konsertissa avajaisissa elokuvat:
Chaplinin Ilokaasua ja Rock`y VI (Aki Kaurismäki), kapellimestarina Petri Juutilainen, juontajana Peter von Bagh, solistina Tuulikki Laes.

Kaitafilmi Helsingin olympialaisista
Rauman Elokuvaajien ennen esittämätön elokuva Katumaratonista Raumalla 1981

Luento:
Artesaani Erja Valonen kertoo viikinkiaikaisen Euran emännän asusta.
Luennon yhteydessä Jouko Nummelan elokuvat Rautakauden kylä saa vieraita ja Turkin sota Raumalla
Liisa Helminen: Urpo ja Turpo (1996)
Tomi Riionheimo & Hannu Lajunen: Rieku & Raiku: Täydelliset Seikkailut (1998)
Kuuskajaskarin saaressa, Bio Pamauksessa, entisen varuskunnan elokuvateatterissa:
Saint Pierren Murhenäytelmä (Patrice Leconte, Ranska, 2000)
Rauma Jazz Film Orchestra säestämä mykän “kauhu”elokuvan: Noidan Kirot (Teuvo Puro, 1927)

Musiikkivideoita:

Oulun Musiikkivideofestivaalien valioita, palkitut: 1998, 1999, 2000

Maikki Kantolan animaatiotyöpajat päiväkotilapsille, irlantilaislasten tekemiä animaatioita.
Northern Spirit -katselmus: Pohjoismaiden nuorten videoita The Winners of Visions of Light 2000

Festivaalivieraat:

Peter von Bagh
Kari Väänänen
Martti Suosalo
Kai Lehtinen
Jari Pehkonen
Pertti Koivula
Elena Leeve
Lauri Nurkse
Sakari Kirjavainen
Simo Halinen
Jarmo Mäkinen
Kaija Juurikkala
PV. Lehtinen
Joe Davidow
Tahvo Hirvonen
Anne Lakanen
A.W.Yrjänä
Kikke Heikkinen
Jaakko Heinimäki
Petri Juutilainen
Kostana Banovic (Hollanti)
Liina Kulles (Eesti)

Musiikkia, runoja, tanssia, performansseja:

Rauman Puhallinorkesterin elokuvamusiikki -konsertti
Häplänperän Valittajat – häikäisevää kuviolausuntaa
Manboy -rocktrio
Big Yellow – bluesin juurilla
Neljä Nolattua Neroa (A.W. Yrjänä, Jaakko Heinimäki, Timo Ernamo, Tapio Koivukari) lausuu, runoilee ja kenties musisoi
elisa.kom@jag.väntar runoja ja rokkia
Pläkkploosarit -puhallinorkesteri
Area of Jazz -yhtye
Red Shape Unit -band
Alonzo Heino
Hamid Moeini -band
J. Palmukari Bluestools
J.Mercy Ensemble
Sinisen Meren Tanssiyhtye
Turun Capoeira -taistelutanssiryhmä
The Peelers – Irlantilaista musiikkia

2000

Seitsemänsillä festareilla itseoikeutettuna elokuvana Peppi Pitkätossu seitsemällä merellä! Muutkin voimakkaat naiset pääsevät esille elokuvajuhlilla: ohjaajat Saara Saarela (Kuningas Hidas), Maarit Lalli (Kovat miehet), Auli Mantila (Pelon maantiede), Taru Mäkelä (Pikkusisar), Johanna Vuoksenmaa (Taivas tiellä) ja Mari Rantasila (Greippi).

Juhlat tarjoavat yleisölle tällä kertaa monta musiikkiin painottuvaa elokuvaa: Sielun veljet Moskovassa, The Who Suomessa, Badding, I Wanna Hold Your Hand, Buena Vista Social Club, The Rolling Stones – legendoja jo eläessään, Bob Marley in Concert ja tietenkin Rauma Jazz Film Orchestran säestämä mykkäelokuva Nuori Luotsi (1928).

Festarin erikoisuus oli Raid-TV-sarja, joka näytettiin kokonaisuudessaan Taidemuseon tallissa pe, la ja su – 12 osaa! Vieraana Mister Raid eli Kai Lehtinen.

Kotimaiset elokuvat:

Apinajuttu, Esa Illi
Badding, Markku Pölönen, Suomen ensi-ilta
Bensaa Suonissa, Risto Jarva
Calamari Union, Aki Kaurismäki
Kovat Miehet, Maarit Lalli
Kuningas Hidas, Saara Saarela
L.A. Without a Map, Mika Kaurismäki
Pelon Maantiede, Auli Mantila
Pieni Pyhiinvaellus, (Heikki Kujanpää
Pikkusisar, Taru Mäkelä
Rakkaudella Maire, Veikko Aaltonen
Seitsemän Laulua Tundralta, Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsui
Sielunveljet Moskovassa, Tahvo Hirvonen
Taivas Tiellä, Johanna Vuoksenmaa
The Who Suomessa, Timo Aarniala
Zombie ja Kummitusjuna, Mika Kaurismäki
Jouko Nummela: Upotussotaa Raumanmerellä
Nuori Luotsi, Rauma Jazz Film Orchestran säestämänä
Heikki Prepulan animaatioita

Ulkomaiset elokuvat:

Bob Marley Live in Concert, Stefan Paul, Saksa
Buena Vista Social Club, Wim Wenders, Saksa
Happiness – Onni, Todd Solondz, USA
I Wanna Hold Your Hand, Robert Zemeckis
Juhlat [Dogma #1] Thomas Vinterberg, Tanska
Kaikkeuden Enkeli, Fridrik Thor Fridriksson, Islanti
Külla Tuli, Jaak Kilmi, Eesti
Mifune [Dogma #3] Soren Kragh-Jacobsen, Tanska
Napapiirin Rakastavaiset, Julio Medem, Espanja
Peppi Pitkätossu Seitsemällä Merellä, Olle Hellbom, Ruotsi
Plan 9 from Outer Space (Ed Wood) USA, simultaanitulkataan raumankielelle
Rolling Stones – Legenda jo eläessään (Hal Ashby)
Takaikkuna (Alfred Hitchcock) USA
Raid tappoi talossa ja Taidemuseon puutarhassa, nähtävänä oli koko Raid-saaga

Aki Kaurismäen lyhytelokuvat:

Those were the days
These boots
Rock`y VI

Luennot:

Amsterdamista Pietariin, vuonna 1771 uponneen Vrouw Marian historia ja nykytila

Vieraat:

Liina Kulles, Eesti, ohjaaja
Ingvar E. Sigurdsson, Islanti, näyttelijä
Markku Lehmuskallio, ohjaaja
Anastasia Lapsui, käsikirjoittaja
Maarit Lalli, ohjaaja
Taru Mäkelä, ohjaaja
Saara Saarela, ohjaaja
Tapio Piirainen, ohjaaja, käsikirjoittaja
Sakari Kirjavainen,  ohjaaja
Timo B. Aarniala, ohjaaja
Tahvo Hirvonen, kuvaaja
Anne Lakanen, leikkaaja
Anneli Pallas, tuottaja
Saana Hyvärinen, näyttelijä
Kai Lehtinen, näyttelijä, ohjaaja
Mari Rantasila, näyttelijä, ohjaaja, laulaja

Esiintyjät:

Pläkkploosarit
Big Yellow
Häplänperän Valittajat
elisa.kom@jag.väntar
Ari Impola Combo
Hamid Moeini-band
Thee Ultra Bimboos
Mestaripelimanni  Harry Wessman ja yhtye
J. Palmukari Trio
J. Mercy Ensemble

1999

Kuudennet Sinisen Meren Elokuvajuhlat julistavat sodan sotia vastaan esittämällä runsaasti sotaisia elokuvia, kirjoittaa Elokuvakerhon puheenjohtaja Jarmo Mäkelä. Puheenjohtaja jatkaa: Suomi-Filmin guru, Raumalla syntynyt, Risto Orko viettää 100-vuotisjuhliaan ja sen kunniaksi Mäkelä ehdottaa, että Raumalla Nortamonkatu muutettaisiin Risto Orkon tieksi. Näin ei käynyt, mutta Orko sai muistolaatan kotitalonsa seinään elokuvakerhon aloitteesta.

Edellisvuosiin verrattuna merkittävin muutos oli festivaalipaikan siirtyminen. Pysyimme edelleen keskiaikaisen Vanhan Rauman sisäpiha-idyllissä, mutta juhlimme nyt entistä suuremmassa teltassa Rauman Taidemuseon pihalla. Nätsin teltassa esitettiin elokuvia, propagandaa ja musiikkia mahdollisuutena katsella teoksia kädessä kupponen kuumaa tai kylmää. Jatkoimme kovin toivottua jo lähes legendaarista elokuvien dubbaamista. Raumankielisen ensi-iltansa sai vanha suomalais-neuvostoliittolainen YYA-elokuva Sampo.

Muutenkin teemoina olivat propagandaelokuvien lisäksi ja ehkä niihin myös äärimmäisen hyvin liittyen neuvostoliittolainen elokuva ja ajankohtaisuuteen pureutuen sotaelokuva, sekä sodan kuvaus elokuvassa. Sotahan oli Euroopassa festivaalin aikana hyvinkin ajankohtainen asia.

Perinteisenä erikoisuutena oli Rauma Jazz Film Orchestran säestämä mykkäelokuva.

Toinen puoli juhliamme oli Itämeren maihin suunnattu Baltic Herring lyhytelokuvakilpailu. Runsaimmin töitä vuosi vuodelta kasvaneeseen kilpailuun on tullut Suomen lisäksi Virosta ja Saksasta. Tottakai yleisessä sarjassa olivat mukana niin lahjakkaat harrastajat kuin pikku kokeilujaan tekevät ammattilaisetkin. Blue Sea Film Festivalien tapahtumat keräsivät yli 4000 kävijää.

Ilahduttavaa kuudensilla elokuvajuhlilla oli nimenomaan elokuvakäyntien lisääntyminen.

Erityisiksi yleisön suosikeiksi elokuvista osoittautuivat mm. raumankielelle simultaanitulkattu Sampo, Perttu Lepän Pitkä Kuuma Kesä, Kaurismäkien Saimaa Ilmiö, Jarmuschin Year of the Horse, Aki Kaurismäen mykkäelokuva Juha sekä Pekka Parikan Talvisota, jota seurattiin myös koululaisnäytännöissä.

Ulkomaiset vieraat:

Riina Kasser, Eesti, ohjaaja
Liina Kulles, Eesti, kirjailija
Kaj Ene Rääk, Eesti,  tuottaja
Margaret Tutty, Irlanti, animaationtekijä, graafikko

Kotimaiset vieraat:

Pirjo Honkasalo, ohjaaja
Sakari Kirjavainen , ohjaaja
Jarmo Lampela, ohjaaja
Timo Linnasalo, ohjaaja
Kiti Luostarinen, ohjaaja
Tahvo Hirvonen, kuvaaja
Maiju Leppänen, kuvaaja
Heikki Paavilainen, näyttelijä
Antti Reini,  näyttelijä
Elina Katainen,  leikkaaja
Anne Lakanen,  leikkaaja
Toni Edelman, säveltäjä
Heikki Valpola, säveltäjä
Kauko Röyhkä, muusikko
Päivi Setälä , FM elokuvatiede

Luennoitsijat:

Elina Katainen, elokuvaleikkaaja – Propagandaa elokuvassa
Anna Nurmio, Suomen Merimuseon tutkimussukeltaja, arkeologi – Aikamatka 1747 Meissenin pitoihin

Kotimaiset elokuvat:

Risto Orko: Taistelujen Tie
Risto Orko: Jääkärin Morsian
Aki Kaurismäki: Juha
Aki ja Mika Kaurismäki: Saimaa Ilmiö
Mikko Niskanen: Käpy Selän Alla
Mikko Niskanen: Lapualaismorsian
Olli Saarela: Rukajärven Tie
Pirjo Honkasalo: Tulennielijä
Perttu Leppä: Pitkä Kuuma Kesä
Pekka Parikka: Talvisota
Kaisa Rastimo: Säädyllinen Murhenäytelmä
Timo Linnasalo: Eros ja Psykhe
Anu Kuivalainen: Musta Kissa Lumihangella
Anu Kuivalainen: Orpojen Joulu
Jarmo Lampela: Rakastin Epätoivoista Naista
Kiti Luostarinen: Se Ainoa Oikea
Valentin Vaala: Nuoruus Vauhdissa
Sakari Kirjavainen: Ruunaus
Claes Olsson: Suur-Suomen Muisto
Jouko Nummela: Juhlat Kotikunnailla Karjalassa

Elokuva vangitsee aikaa -sarja:

Markus Viljanen: Inhottava Juttu
Markus Viljanen: Avautuu Laaja Meri
Hanna Miettinen: 100 Kelloa
Aleksandr Ptusko: Sampo

Lasten elokuvat:

Jaakko Talaskivi: Herra Huu – jestapa jepulis, penikat sipuliks
Gísli Snaer Erlingsson: Ritari Benjamin Kyyhkynen

Ulkomaiset elokuvat:

Buster Keaton, Clyde Bruckman: Kenraali
Sulev Keedus: Georgica
Orson Welles: Pahan Kosketus
Alfred Hitchcock: Vertigo
Jim Jarmusch: Year of the Horse
Lars Von Trier: Idiootit
Oskar Jonasson: Helmiä ja Sikoja
John Huston: San Pietron Taistelu
Frank Capra: Prelude to War
Mihail Kalatozov: Älä Odota Kirjettäni
Sergei Eisenstein: Panssarilaiva Potemkin

Esiintyjät:

Pläkkploosarit
Häplänperän Valittajat
Rauma Jazz Film Orchestra
Kim ”Elvis” Willman featuring Seppo Tyni´s King Creole Orchestra
Silver
Moottörpää
U.S.S.Pistoli
Deep Brown
Laika & The Cosmonauts
Kupparinpojat
Harri Wessmanin yhtye
J. Mercy-trio

1998

Syksyllä 1898 Raumalla näytettiin ensimmäinen elokuva. ”Mnää oli ensmäisel luakal Valmistavas kolus, siin Vänni sillan korvas, ko Raumal ensmäisen kerra näytetti elävi kuvi. Raumal ol tullu semnen kiärtäv sellskaap ko yhtenp päevän rupes piukottama ja Spännämän kauhja suurt teltta Savilan kedol.” Näin kirjoittaa Sally Nordberg. Raumalaislla on siis nyt erityinen syy juhlia elokuvaa. Erityisen kiinnostavaksi asian tekee se, että nykyinen elokuvateatteri, festivaalin päänäyttämö, – ja ensimmäisen esityksen paikka ovat samalla Savilan kedolla. Juhlan kunniaksi Raumalla saapui Aki Kaurismäki. Hän esitteli elokuvansa Ariel ja I Hired A Contract Killer.

Kaikissa medioissa loppukesän huomion nappasi osaltaan rauman kielellä tulkattu “maailman huonoin elokuva”, Ed Woodin Plan Nine from Outerspace, Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta kääntyi muotoon Hautryävri ulkkosest avaruudest. Kääntäjänä raumalainen kirjailija Tapio Koivukari! Maailman huonoimmasta tuli maailman hauskin. Yleisö ulvoi naurusta, tömisti lattiaa, antoi aplodeja ja huusi Bravo!

Posellissa nähtiin raumalaisen valokuvaajan Pekka Leinon huikea näyttely Stills From Blue, kuvia festareista vuosien varrelta.

Ulkomaiset vieraat:

Liina Kulles, Eesti, ohjaaja
Andreas Sööt, Eesti, ohjaaja

Kotimaiset vieraat:

Aki Kaurismäki, ohjaaja, päävieras
Sakari Kirjavainen, ohjaaja
Heikki Kujanpää, ohjaaja
Esa Illi, ohjaaja
Tahvo Hirvonen, kuvaaja
Tarmo Hotanen, FM elokuvatiede

Luennoitsijat:

Kalle Virtanen, opiskelija, Suomen Merimuseo – Meriarkeologinen luento, Prins Gustaf Adolfin hylky

Kotimaiset elokuvat:

Aki Kaurismäki: Ariel
Aki Kaurismäki: I Hired a Contract Killer
Aki Kaurismäki: Arvottomat
Aki Kaurismäki: Helsinki – Napoli All Night Long
Markku Pölönen: Kuningasjätkä
Markku Pölönen: Onnen Maa
Pia Tikka: Hiekkamorsian
Sakari Kirjavainen: Viisasten Kivi
Auli Mantila: Neitoperho
Esa Illi: Juhannustarinoita
Antti Peippo: Viapori – Suomenlinna
Heikki Kujanpää: Jäänmurtaja

Ulkomaiset elokuvat:

Martin Schmidt: Viimeinen Tuntielokuvat / Sidste Time
Ásdis Thoroddsen: Ingalo
Stanley Donen, Gene Kelly: Ilo Irti / On the Town
Edward D. Wood Jr.: Hautryävri Ulkkosest Avarudest / Plan 9 From Outer Space
Nicholas Winding Refn: Pusher
Frants A. Pandal: Technomania
Hardi Volmer: Minu Leninid / All My Lenins
Jean-Luc Godard: Viimeiseen Hengenvetoon / A Bout De Souffle
Jean-Luc Godard: Keskipäivän Aave / Le Mépris
Nils Malmros: Barbara
Jan Troell: Hamsun
Olivier Assayas: Irma Vep

Lasten Animaatiot:

Ismo Virtanen, Marika Härkönen: Jääkarhu Soitti Kerran Afrikkaan
Liisa Helminen, Riina Unt: Urpo ja Turpo Haluavat Olla Rauhassa
Heikki Prepula: Plumps!
Jannik Hastrup: Simson ja Salli

Esiintyjät:

Pläkkploosarit

Voti & T.J. & V-P

Deep Brown
Dublin Soul
Rauman kaupungin puhallinorkesteri
Kanal Big Band
Rauma Jazz Film Orchestra
La Sega del Canto
The Big Blue
Silversonic
Harri Wessmanin yhtye
Duo J. Mercey
Häplänperän Valittajat
Tuija Ernamo

1997

Neljännet Sinisen Meren Elokuvajuhlat 1997 olivat ensimmäinen todellinen läpimurtomme.

Elokuvajuhlat olivat islantilaisen elokuvan esiinmarssi! Koskaan ei Suomessa ollut esitelty niin laajaa islantilaisen elokuvan katselmusta. Päävieraaksemme saapui Islannin kuuluisin elokuvaohjaaja Fridrik Thor Fridriksson. Hänen uusin elokuvansa Pirunsaari sai Raumalla Suomen ensi-iltansa.

Suuren suosion sai myös Kiti Luostarisen koskettava Naisenkaari. Torilla iloittelimme keskiyön hetkinä Rocky Horror Picture Shown ulkoilmanäytöksen ja elävien esiintyjien kanssa. Kaurismäen Akilta katseltiin neljä elokuvaa ja elokuun pimeään yöhön johdatti juuri leikkaamattomana sensuurin kynsistä vapautunut Texasin moottorisahamurhaaja.

Lyhytelokuvia oli todella paljon, esim. Sakari Kirjavaisen Traanilamppu, Esa Illin Kili-kali, Lasse Naukkarisen Tanssikaveri ja Jouko Nummelan Santkarim Book.

Rauman museon johtaja Anna Nurmi-Nielsen luennoi aiheesta Merikaupunkimme ja purjeiden aika. Vanhalla merikoululla Bosella (tulevaisuuden merimuseossa) katsottiin Maunu Kurkvaaran elokuva Purjeiden aika Suomessa.

Koulujen ja päiväkotien kanssa tehtyä yhteistyötä jatkui ja uutena tapahtumana oli Elävän kuvan lumo -työpaja, jossa lapset tutustuivat itse askarrellen elävän kuvan syntyyn.

Fridrik Thor Fridriksson, Islanti – päävieras, ohjaaja
Liina Kulles, Eesti – ohjaaja
Riina Kasser, Eesti – ohjaaja

Kotimaiset vieraat:

Maarit Lalli – ohjaaja
Kiti Luostarinen – ohjaaja
Esa Illi – ohjaaja
Sakari Kirjavainen – ohjaaja
Marko Röhr – ohjaaja
Tarmo Hotanen – FM elokuvatiede

Luennoitsijat:

Jouni Multimäki, Museovirasto – “Santkarin pookin” rakentamisen kulttuurihistoriasta
Anna Nurmi-Nielsen, museonjohtaja – Merikaupunki Rauma ja purjeiden aika

Kotimaiset elokuvat:

Aki Kaurismäki: Rikos ja Rangaistus
Aki Kaurismäki: Hamlet Liikemaailmassa
Aki Kaurismäki: Tulitikkutehtaan Tyttö
Aki Kaurismäki: Boheemielämää

Ulkomaiset elokuvat:

Fridrik Thór Fridriksson: White Whales / Skytturnar
Fridrik Thór Fridriksson: Children of Nature / Börn Náttúrunnar
Fridrik Thór Fridriksson: Cold Fever / Á Köldum Klaka
Fridrik Thór Fridriksson: Pirunsaari / Djöflaeyjan
Gísli Saer Erlingsson: Ritari Benjamin Kyyhkynen / Benjamin Dúfa
Kristin Jóhannesdóttier: Svo á Jöróu Sem á Himni / As in Heaven
Mamoru Oshii: Aaveääni / Ghost in the Shell
Tobe Hooper: Teksasin Moottorisahamurhaaja
Charlie Chaplin: Chaplinin Poika
Jim Sharman: Rocky Horror Picture Show

Lasten elokuvat:

Liisa Helminen: Urpo ja Turpo Aarretta Etsimässä
Heikki Prepula: Tohelo Ukkeli
Jan Gissberg: Herra Heikki ja S. Makkonen

Lyhytelokuvat:

Sakari Kirjavainen: Umbaba
Esa Illi: Kili-Kali
Sakari Kirjavainen: Traanilamppu
Heikki Ahola: Työttömän Salkku
Katariina Lillqvist: Tyttö ja Sotamies
Fridrik Thór Fridriksson: Rock i Reykjavik
Heikki Ahola: Näkemiin, Näkemiin
Kari Paljakka: Dildo
Jouko Nummela: Santkarim Book
Kiti Luostarinen: Naisenkaari
Lasse Naukkarinen: Tanssikaveri
Mark Soosaar: Aika
Maunu Kurkvaara: Purjeiden Aika Suomessa
Marko Röhr: Vedenalainen Islanti / Underwater Iceland
Claes Olsson: M.A. Numminen Sings Wittgenstein

Esiintyjät:

Pläkkploosarit
Deep Brown
Pykälä
Harri Wessmanin yhtye
Rauman kaupungin puhallinorkesteri
Tinnitus
Rauma Jazz Film Orchesstra
West Coast Qartet
Timo Sirén trio

1996

Kolmannet elokuvajuhlat tarjosivat paljon virolaista elokuvaa. Viron presidentti Lennart Meri toivotti kirjeellään Rauman elokuvafestivaalille menestystä ja hyviä loppukesän sääolosuhteita. Vieraana Eestistä: elokuvaohjaaja Tonu Aru, taiteilija Tiiu Aru ja elokuvaohjaaja, graafikko Liina Kulles.

Ylen dokumenttituottaja Jarmo Jääskeläinen esitteli tuottamansa dokumentin Turvallisuuden harhakuva, joka kertoo traagisesta Estonian uppoamisesta. Samasta

aiheesta kertoi onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Kari Lehtola meriturvallisuusluennossaan. Syvemmälle mereen päästiin meriarkeologialuennossa, jonka piti Suomen merimuseon tutkiva sukeltaja Sallamaria Tikkanen.

Kaurismäki-veljesten leffojen lisäksi tutkittiin heidän elokuvien maailmaa valokuvanäyttelyllä Kaihon Kultamaa.

Videokilpailu toteutui toista kertaa otsikolla Vettä, merta ja videonauhaa. Mukana kilpailussa 20 lyhytelokuvaa ja tuomaristossa istuivat Tonu Aru, Maarit Lalli, Marko Yli-Laurila, Tarmo Hotanen ja Riitta Attila.

Peter von Bagh, joka itse ei päässyt paikalle, lähetti seuraavanlaiset terveiset: “Elokuvafestivaalin kannalta kaikki kaikessa on atmosfääri, jossa itse elokuvat – jotka toivottavasti ovat lahjomattomasti korkeatasoisia – on vain yksi ainesosa. Kysymys on siitä, että erityisissä olosuhteissa hengitetään yhdessä elokuvaesityksen perustotuutta sellaisena kuin se ei arkisissa oloissa valitettavasti voi toteutua. Vanhan Rauman vannoutuneena ihailijana ja kaksi kertaa Blue Sea Film Festivalin kokeneena tiedän, että muutama elokuun päivä voi olla elintärkeä henkireikä ja olennainen merkintä haaveillessamme paremmista elokuvista, paremmista mahdollisuuksista nähdä niitä ja ymmärtää niitä osana elämää.”

 

Eestiläisiä elokuvia edustivat:

Mark Soosaar: Kihnun Kristjan
Marianna Kaat: Mitte ainud kodumeer (Just one´s Native Sea)
Liina Kulles: Igauks nagu saab (As one can)
Rainer Sarnet: Merehaigus (Seasickness)
Tonu Aru: Tuntemattomalle rakkaalle
Renita ja Hannes Lindrop: Virolaisen elämää, Turvallisuuden harhakuva ja Ma olen väsinud vihkamast (Olen väsynyt vihaamaan)
Jyri Tallin: Rekviem laevate ms Estonia

Aki Kaurismäen mestariteoksista esitettiin elokuvat:

Pidä huivista kiinni, Tatjana
Varjoja paratiisissa
Total Balalaika Show, tämä elokuva esitettiin Rauman Kauppatorilla yöelokuvana
ja tietysti festarimme suosikki Kauas pilvet karkaavat

Lisäksi Akin lyhytelokuvat:

Rock´y VI
These Boots
Those were the days
Thru the Wire
Oo vain ihminen

Muita elokuvia olivat:

Nyrki Tapiovaara: Varastettu kuolema
Takeshi Kitano: Sonatine
Veikko Aaltonen: Seasick – Merisairas
Jouko Nummela: Yksinpuhelu Itämerelle ja Sukkel luuts
Kaija Juurikkala: 13. kesä
Markku Lehmuskallio: Jäähyväisten kronikka
Heikki Ahola: Suomalainen lyhytelokuva ja Kaupunkisinfonia
Marko Röhr: Itämeren hylyt
Maarit Lalli: Suojaviiva
Mikko Piela: Viimeiset liiviläiset ja Die Eurostadt Helsinki
Perinteinen mykkäelokuvaklassikko oli tällä kertaa
Walther Ruttmanin Berlin, die Sinfonie der Grosstadt
ja säestäjänä tietysti Rauma Jazz Film Orchestra.

Juhlien monipuolisesta musiikkiannista vastasivat seuraavanlaiset kokoonpanot: Sari Tuomi & Tuulen Sulttaanit
Pykälä, Dublin Soul, Harri Wessman ja Merisavun Pelimannit, Rauma Jazz Film Orchestra, The Tinnitus
West Coast Four ja Duo J. Mercy

Vieraat:

Liina Kulles, ohjaaja
Tonu Aru

Suomen Merimuseon sukeltava tutkija Sallamaria Tikkanen kertoi meriarkeologian syvistä salaisuuksista.
Estonian onnettomuuden tutkintakomission puheenjohtaja Kari Lehtola kertoi Estonian onnettomuustutkinnan kiemuroista ja uppoamisen syistä.
Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksen käsikirjoitusopettaja Risto Hyppönen kiersi kouluissa kertomassa Tomas – elokuvan tekemisestä.
Läänintaiteilija Tuula Nikulainen, saariston vendiseppä Sakari Koskenalho ja ennustajavendi Eeva Lettinen opastivat lapsia kädentaitoihin
Taidemuseon pihaleirissä hevosineen, vankkureineen, lampaineen, koirineen ja tiipineen.

1995

Ote juhliemme suojelijan kulttuuriministeri Claes Anderssonin terveisistä Itämeri ja elokuva:
Raumalla on meri avannut luontevan horisontin kaupan ja kulttuurin kautta Itämeren alueen ihmisten todellisuuteen.
Tämä elokuvafestivaali jatkaa tätä perinnettä ja on lähtökohdiltaan kiinni kaupungin omassa henkisessä maisemassa.

Vieraana oli jälleen Peter von Bagh, joka piti kiitetyn elokuvahistorian luentosarjan kouluissa. Elokuvajuhlien toisena vuotena Nätsin teltassa Söömannin pihalla oli tarjolla sirkusta, musiikkia, ruokaa ja juomaa. Suomen merimuseon tutkija Maija Fast luennoi mereen hautaamisesta, Risto Jarvan valokuvanäyttely: Matkamiehen päiväkirja, Baltic Herrin videokilpailuun osallistui 20 työtä, joista parhaat palkittiin Seija Palosen rakusilakoilla ja rahapalkinnoilla. Siniset iltamat ja Navigointi iltamat vietettin Ponytailissa

Kanaalivalas Moby Frankin pyrstö alkoi muotoutua

Kotimaiset vieraat:

Peter Von Bagh – Elokuvaluotsi, päävieras

Ulkomaiset vieraat:

Hans Vaisma, Eesti – Elokuvaaja

Luennoitsijat:

Maija Fast, Suomen merimuseon tutkija – Mereen hautaaminen

Ulkomaiset elokuvat:

Maunu Kurkvaara: Meren juhlat
Jean-Claude Lord: Delfiinityttö
Aki Kaurismäki: Calamari Union
Luc Besson: Atlantis
Buster Keaton: Ruorimies, säestys Rauma Jazz Film Orchestra
Risto Jarva: Loma
Michael Wadleigh: Woodstock
Heikki Timonen: Bothnia Seascape

Merellisiä Dokumentteja:

Marjatta Simula: Skylla – Meren Jumalan Rakastajatar
Marjatta Simula: Rama, Moska ja Riverauta
Tarja Lapila, Timo Lapila: Edun Vene
John Ford: The Battle of Midway
Jouko Nummela: Kangastusten Ihmeellinen Maailma
Jouko Nummela: Saaren Kaksi Vuosituhatta
Uljaksen Upotus

Muita Elokuvia:

Luc Besson: Atlantis
Buster Keaton, Donald Crisp: The Navigator
Risto Jarva: Loma
Michael Wadleigh: Woodstock – 3 Days of Peace and Music:Director’s Cut
Iikka Vehkalahti: Äänetön Yhtiökumppani

Lasten Elokuvat:

Jean-Claude Lord: Delfiinityttö
Michael Schoemann: Pico ja Kolumbus