Rauman Elokuvakerho ry perustettiin vuonna 1969 Rauman Kansalaisopiston yhteyteen. Elokuvakerhon 25-vuotisen taipaleen kunniaksi päätettiin pitää ensimmäiset elokuvafestivaalit Raumalla vuonna 1994.
Ensimmäinen Kampela, elokuvakulttuurin hyväksi tehdystä työstä, jaettiin elokuvajuhlien yhteydessä. Sen sai Kino-Rauma eli elokuvateatterinpitäjät Anja Aalto ja Raimo Pyhältö.
Ensimmäiset vuodet elokuvajuhlia juhlittiin Nätsin teltassa Söömannin pihalla, juhlien kasvaessa siirryttiin entistä suurempaan teltaan Rauman Taidemuseon pihalle. Nykyään festivaalikeskus sijaitsee Ravintola Amarillon terassilla kaupungin keskustassa elokuvateatteri Iso-Hannua vastapäätä.
Blue Sea Film Festival on Rauman Elokuvakerhon näkyvin käyntikortti. Kerran vuodessa, elokuussa elokuvajuhlat kokoaa yleisön ja tekijät yhteen nauttimaan, keskustelemaan ja rentoutumaan hyvien elokuvien pariin.
Festivaalin ohjelmistosta löytyy laaja kirjo erilaisia elokuvia; fiktioista ajankohtaisiin dokumentteihin, lyhytelokuvaa animaatioista Baltic Herring–kilpailuteoksiin, lapsille ja aikuisille. Elokuvan rakastajat nauttivat mahdollisuudesta nähdä laadukkaita pohjoismaisia elokuvia mm Norjasta, Ruotsista ja Tanskasta, lisättynä kiinnostavalla eurooppalaisella tarjonnalla.
Rauman elokuvakerho ry:n hallitus:
Timo Metsäjoki (puheenjohtaja), Merja Valkoja (varapuheenjohtaja), Merja Kauppi (sihteeri), Tarmo Hotanen, Tiina Ojansuu. Varajäseninä Niina Nordvall ja Kaija Ruoste.